Tämän kesäkauden ajan koulutan agilityn alkeiskurssia ja sen myötä ajattelin jälleen herättää blogin henkiin. Tarkoituksena on postailla treeneistä ja muita agilityaiheisia postauksia.

Ensimmäisellä treenikerralla keskityimme agilityn kannalta tärkeisiin taitoihin. Puhuimme mm. lähtökäyttäytymisestä. Yleensähän kisoissa koira istuu lähdössä, joten olisi tarkoituksenmukaista opettaa koira pysymään paikallaan istuen. Aluksi treenataan helpossa häiriöttömässä ympäristössä (esimerkiksi sisällä kotona), ensin lisätään suorituksen kestoa pikkuhiljaa (tässä vaiheessa ohjaaja on ihan koiran lähellä). Matkaa voidaan lisätä, kun kesto alkaa sujua. Muista, ettet vaikeuta harjoitusta liikaa (ei lisätä samanaikaisesti kestoa ja matkaa). Jos harjoitus on liian vaikea, helpota harjoitusta. Kun paikallaolo sujuu tutussa häiriöttömässä ympäristössä, niin sitä voi alkaa harjoittelemaan muissa ympäristöissä. Muista tarvittaessa helpottaa harjoitusta. Kun paikallaolo sujuu erilaisissa ympäristöissä, voidaan se siirtää myös agilitykentälle. Taitoa kannattaa vahvistaa aika ajoin myös jo koiran opittua taidon.

Palkkaus on hyvin tärkeä osio koiran kouluttamisessa. Harva ihminenkään tekisi töitä ilman palkkaa.
Testasimme miten koirat leikkivät ja kiinnostuvatko ne kuolleesta (paikallaan olevasta) lelusta. Kannattaa muistaa, että vaikka omaa koiraa ei kiinnostaisikaan lelut, voi se silti tykätä leikistä. Ahneet koirat voivat innostua jahtamaan namia ja osa koirista tykkää leikkiä ohjaajansa kanssa. Oman koiransa kanssa kannattaa kokeilla erilaisia leikkitapoja, jotta löytää omalle koiralle sopivan leikkitavan. Osa koirista palkkautuu paremmin nameilla. Tässä myös on yksilökohtaisia eroja, mitkä namit kelpaavat millekin yksilölle. Taas kokeilemalla eri vaihtoehtoja löytyy se omalle koiralle maistuvin herkku. Lelut ja namit ovat yleisimmin käytettyjä palkkoja, mutta palkka riippuu ihan koirasta. Tutustu koiraasi ja kokeile mistä juuri se pitää.

Opettelimme myös namialustaa. Ideana on käyttää jotain alustaa esim. pakasterasian kansi. Ensin koira saa syödä namialustalta ja pikkuhiljaa kasvatetaan välimatkaa. Tavoitteena olisi, että luvan saatuaan koira menisi vauhdikkaasti namialustalle. Myös lelua voi käyttää targettina. Targetin avulla voi treenata esimerkiksi irtoamista.

Esteistä opettelimme ensimmäisellä kerralla putkea. Tarkoitushan on, että koira juoksee putken läpi. Osalle koirista putki taisikin olla jo tuttu, sillä ne menivät epäröimättä läpi. Jos putki on ihan uusi, kannattaa käyttää lyhyttä putkea. Yksi tapa opettaa putkea, on että avustaja jää pitämään koiraa putken suulla ja koiran ohjaaja menee putken toiseen päähän kutsumaan koiraa. Koiraa ei saa pakottaa putkeen, jos sitä pelottaa. Jos koira ei halua mennä putken läpi, putkea voi lyhentää niin paljon, että koira uskaltaa mennä läpi. Jos putkea on lyhennetty/käytetty lyhyttä putkea, putken pituutta säädellään koiran edistymisen mukaan. Jos koira kieltäytyy menemästä pitkään putkeen, helpota harjoitusta (lyhennä putken mittaa). Alussa harjoitellaan pelkästään suoralla putkella. Vasta kun koira suorittaa täyspitkän suoran putken innokkaasti, voidaan laittaa putkea hiukan mutkalle. Muista, ettet nosta vaikeustasoa liikaa ja älä anna koiran tehdä useita virhesuorituksia, vaan helpota harjoitusta.

Kotiläksyksi ensimmäiseltä kerralta tuli jatkaa kotona namialustan harjoittelua ja paikallaan oloa.